Vs: Grinding Heaven, lifebook ala Kordo & SamppanenMarraskuu 15, 2009, 15:48:24 kirjoittanut Kordo |
| Bussipäivitys elämästä Istun jälleen kerran bussissa ja tutuksi muodostuneena tapana olen kaameessa darrassa. Päässä pyörii miljoonia asioita, joista ajattelin kirjoittaa pienen osan seuraavassa. Juhani Tammista lainaten tuntuu jälleen kerran, että meidän rakas lajimme pokeri on kokenut viime aikoina tietoista mediavihaa. Jääkiekkolehti kirjoittaa viimeisessä marraskuun numerossaan aiheesta "Pelin riivamat pelimiehet". Kirjoituksessa on paljon totuutta, mutta omasta mielestä siitä paistaa tuttuun tapaan täysin yksipuoleinen näkemys aiheesta. Kaikki tietää, että kun juot paljon viinaa menetät terveyden, kun syöt liikaa tulet läskiksi, kun olet peliongelmainen menetät rahasi jne. Meillä on olemassa sellainen käsite kun yksilönvapaus, joka on meidän jokaisen tärkeimpiä ihmisoikeuksia. Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus tehdä omalla elämällään mitä huvittaa, kunhan omalla tekemisellään ei vahingoita muiden elämistä. Tämä pätee myös jokaiseen ammattijääkiekkoilijaan. Tuntuu, että kirjoituksella pyritään taas kerran lakaisemaan itse ongelma maton alle antamalla kuva, että nettipelaaminen on pahasta ja pitäisi kieltää, kun vaihtoehtoisesti pelaajia voitaisiin valistaa oikeaoppisesta pelaamisesta, oikean kokoisilla panoksilla, oikeaan kellonaikaan. Näin nettipelaamisesta ei ole minkäänlaista ongelmaa kenellekkään, ei sen enempää ammattijääkiekkoilijalla kuin ei myöskään tavalliselle Matti Meikäläiselle. Lisäksi naurattaa Risto Dufvan kommentti pelaajien ansaintilogiikasta "- Jääkiekkoilun ongelma on se, että ammattilaisiksi "tullaan" tosi nuorina, joskus jo 17-vuotiaina, kun nimi laitetaan paperiin. Ansaintilogiikka on vino, kun palkkaa maksetaan siitä, että on kyvykäs pelaaja." Pitäisikö meidän kaikkien saada samaa palkkaa, asua samanlaisissa asunnoissa ja elää samanlaista elämää? Tähän loppuu kirjoitukseni virallinen osuus ja siirrytään hieman epävirallisempiin aiheisiin. Tänä viikonloppuna juhlittiin mun 23-vuotis synttäreitä, Pokerimission 3-vuotis synttäreitä, Grinding Heavenin julkaisua ja lähipiirin pikkujouluja. Paikalla oli noin 20 juhlijaa ja tunnelma oli mukavasti katossa. Oli Singstaria, privaatti stand up keikkaa ja paljon vodkaa. Mitä muuta sitä voi syntymäpäiväjuhlilta toivoa? Paikalla oli myös joukkoon eksynyt poro, joka hävisi aikaisemmin viikolla pidetyn lockdown skaban sivuvedon ja joutui vetämään kostyymit ylle, alempaa löytyy myös kuvamateriaalia porosta. Suuremmalta draamalta vältyttiin tällä kertaa ja ilta oli kaikinpuolin nappiin osunut veto, kiitos vaan kaikille mukana olijoille! Pokerissa on ollut tuttua swingiä. Onnistuin yhtenä iltana montuttaan muutaman satasen tunnissa ja grindasin samana yönä itteni vielä plussalle. Ei siinä nyt sinänsä oo mitään ihmeellistä, mutta oma pelityyli on tavallisesti aika tasainen eikä hirveitä swingejä yhden session aikana ehdi syntyä. Marraskuu tähän mennessä on ollut erittäin positiivinen, niin pokerissa kuin muissakin jutuissa. Ens viikolla olis taas tarkotus palata pieniin arkirutiineihin ja pitää pari viikkoa taukoa hössötyksistä. Tälläisiä tarinoita tällä kertaa. Pitäkää lippu korkeella ja pelatkaa pokeria, oikeaoppisesti, oikean kokoisilla panoksilla ja oikeaan kellonaikaan! ![]() Samppanen veti kostyymit ylle. |
| Lue kommentit | Kirjoita kommentti |
|
Glue Pay - Reaaliaikainen verkkopankkitalletus Grinding Heaven Syyskuu 07, 2010, 16:39:58 |
|
Unibet - Tyrmää Amin Asikainen Grinding Heaven Syyskuu 07, 2010, 14:39:54 |
|
Ville Wahlbeck toinen WCOOP 2010 turnaussarjan High Roller -turnauksessa Toimitus Syyskuu 06, 2010, 16:23:38 |
|
24hPoker 500€ Daily Freeroll Grinding Heaven Syyskuu 06, 2010, 15:40:53 |
|
Miikka Anttonen Grinding Heaven Syyskuu 05, 2010, 18:28:53 |
|
Aki Pyysing Grinding Heaven Syyskuu 05, 2010, 18:27:43 |
|
24hPoker 30% rakeback + 100% talletusbonus 500€ asti Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:35:35 |
|
24hPoker Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:27:53 |
|
Betway 200% talletusbonus 750€ asti + 3 turnauslippua Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:26:08 |
|
Betway Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:24:38 |
Ongame VIP-sopimus
Pokeriverkko: Ongame Network
Ongame Network on yksi internetin suosituimmista nettipokeriverkoista, suosio johtunee
pitkälti pelaajia miellyttävästä 8x bonusjärjestelmästä sekä verkossa pelaavien pelaajien
tasosta. Tartu ainutlaatuiseen mahdollisuuteen saada VIP-sopimus Ongamen verkkoon!
:: Lue VIP-sopimus-esittely