:: POKERIHUONEET :: POKERIUUTISET :: RAKEBACK :: FREEROLLIT :: IRC-KANAVA

EMOP Gran Canaria part 2

xx Vs: Grinding Heaven, lifebook ala Kordo & Samppanen
Helmikuu 01, 2010, 14:27:40 kirjoittanut Kordo

EMOP Gran Canaria part 2

Istun yksin hotellihuoneeni sohvalla, kylpytakki päällä, kädet polviin nojaten, pää melkein jalkoväliin painuksissa. Olen juuri äsken pudonnut elämäni ensimmäisestä "isosta" liveturnauksesta pelaten elämäni huonointa pokeria noin viisi tuntia. Ensimmäistä kertaa elämässäni voin reilusti myöntää, että olin pokeripöydän paisti.

Lähdin alussa pelaamaan suunnitelmani mukaisesti "yli" aggressiivisesti, joka oli näin jälkikäteen ajateltuna täysin väärä muuvi turnaus kokemattomuuteni takia. Parin takaiskun jälkeen kaikki aggressiivisuus oli kadoksissa, jäädytin pelini ihan täysin ja pelaamiseni rupesi muistuttamaan tiukkaa ja passiivista.

Pöydässäni istui vasemmalla puolella Israelilainen EMOP voittaja Reuven Dyan, jonka pelityyli loose-passive sai oman pelini ajoittain aika sekaisin. Oikeastaan ydinjako oman turnaukseni kohdalta meni seuraavalla tavalla Dyania vastaan reilu kahden tunnin pelin jälkeen.

UTG Dyan limppaa big blindin ollessa 300, sb call, minä bb check (T7o), muut fold.
Flop 67T, sb check, minä raise to 800, Dyan call, sb fold.
Turn Q, minä raise to 2k, Dyan call.
River K, minä raise to 4k, Dyan instana all-in. Tässä kohtaa tippu paskat housuun ja pokeri ei ollut enää niin kiva peli. Kippasin pitkän mietinnän jälkeen ja Dyan näyttää pelkän ässän (ei toista korttia).

Tipuin shortiksi ja aloitin elämäni pahimman nittailun. Tässä kohtaa sain huomata heikkouteni turnauspelaamisen puutteesta. Neljä vuotta pokeria takana ja niistä about 98% käteistä ja 2% turnauksia.

Pari kertaa sain stäkille tekohengitystä TT:llä ja KK:lla, mutta lopulta blindit söi mut puskemaan AJ:llä etupositiosta noin 7k sisään ja AK nappas kiinni. Toivotan pöydälle onnea ja nousen pöydästä nopeasti takavasemmalle sättimään itseäni.

Maailman yhtenä itsekriittisimmistä kavereista ehdin jo manata Samppaselle, kuinka musta ei tuu ikinä turnauspelaajaa, enkä tuu ikinä nouseen middle stakes pöydistä ylöspäin. Tämä voi sinänsä pitää paikkansa, jos en pääse eroon viimeistään täällä huomaamastani luonteenheikkoudesta, joka ei sovi pokerin pelaamiseen alkuunkaan. Vaikka rakastan voittamista ja olen todella kilpailuhenkinen, niin vähintään yhtä paljon pelkään häviämistä. Häviämisen pelko on aina estänyt pokerissa nousuni isompiin pöytiin, jossa swingit ovat isompia ja häviöt toistuvampia. Tämä on seuraava asia, jota lähden työstämään palatessani takaisin Suomeen. Lisäksi aion lisätä turnauspelaamista netissä ja aloitan heti paluuni jälkeen kartoittamaan mahdollisuuksiani pelata EMOP Lissabonissa. Tällä hetkellä tilanne on aika fifty-sixty.

Muuten täällä Las Palmasissa on toiminut kaikki loistavasti nettiä lukuunottamatta. Turnausjärjestelyt ovat toimineet omasta mielestäni kohtalaisen hyvin, tosin yhden turnauksen kokemuksella ei hirveästi ole vertailukohteita. 24hPokerin pelaajana olen saanut VIP-manageri Minna Ritakorvelta kaikki tarpeelliset infot turnausta koskien, joten sinnepäin myös kiitosta. Tänä iltana (lauantaina) pidetään 24hPokerin ja Pokerihuoneen pelaajien VIP-bileet, joten sieltäkin raporttia luvassa, onko tarjoilu kunnossa ja piikki auki.

Tänään turnauskrapulasta ja masennuksesta toivuttuani käytiin nauttimassa hotellin aamupala, joka on muuten vanhoja blogientryjä toistellen loistava! Melkein tunnin mittaisen aamiaisen jälkeen lähdettiin tutkimaan Las Palmasin katuja noin 10 kilometrin vaelluksen edestä. Huomenna, jos on pilvetön taivas aion viettää koko päivän rannalla lepuuttamassa VIP-bileistä nautittua krapulaa.

Nyt poistun koneen ääreltä alakertaan seuraamaan Uuniksen suoritusta pelipöydissä, adios!

P.S. Tämä kirjoitus on kirjoitettu lauantaiaamuna turnauskoomasta herätessä!


Team Grinding Heaven VIP-bileissä (Uunish & Kordo).

Lue kommentit | Kirjoita kommentti

:: Uusimmat jutut

Glue Pay - Reaaliaikainen verkkopankkitalletus
Grinding Heaven
Syyskuu 07, 2010, 16:39:58
Unibet - Tyrmää Amin Asikainen
Grinding Heaven
Syyskuu 07, 2010, 14:39:54
Ville Wahlbeck toinen WCOOP 2010 turnaussarjan High Roller -turnauksessa
Toimitus
Syyskuu 06, 2010, 16:23:38
24hPoker 500€ Daily Freeroll
Grinding Heaven
Syyskuu 06, 2010, 15:40:53
Miikka Anttonen
Grinding Heaven
Syyskuu 05, 2010, 18:28:53
Aki Pyysing
Grinding Heaven
Syyskuu 05, 2010, 18:27:43
24hPoker 30% rakeback + 100% talletusbonus 500€ asti
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:35:35
24hPoker
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:27:53
Betway 200% talletusbonus 750€ asti + 3 turnauslippua
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:26:08
Betway
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:24:38

:: GH.com suosittelee

Ongame Network Ongame VIP-sopimus
Pokeriverkko: Ongame Network
Ongame Network on yksi internetin suosituimmista nettipokeriverkoista, suosio johtunee pitkälti pelaajia miellyttävästä 8x bonusjärjestelmästä sekä verkossa pelaavien pelaajien tasosta. Tartu ainutlaatuiseen mahdollisuuteen saada VIP-sopimus Ongamen verkkoon!
:: Lue VIP-sopimus-esittely