Vs: Grinding Heaven, lifebook ala Kordo & SamppanenJoulukuu 18, 2009, 01:20:58 kirjoittanut Samppanen |
| Korkean paikan leiri - Päivä 2, 3 ja 4 Grinding Heavenin retkikunta tosiaan hyvästeli joulupukin kotikaupungin keskiviikkona ja lähti leppäkertun sekä GPS-oppaan kera kohti Oulun talvista kaupunkia. Rovaniemi oli kaupunkina hieno, 0.5 km säteellä kaikki palvelut. Olimme katsomassa Mestistä ja napapiirin ylpeyden, RoKin, jumbokamppailua Kajaanin Hokkia vastaan. Pelillisesti ottelu ei juurikaan ollut B-junnujen ykkösdivaria korkeammalla tasolla, mutta kyllä sieltä muutamia positiivisia juttuja löyty. Esimerkiksi Hokin molari, jota Kordo kehu maailman parhaaksi alle 170cm maalivahdiksi. Ei sen suoritus kylmäks kyllä jättäny, oli ku muuri ja teki muutamia helvetin komeita pelastuksia. By the way, unohdin puhelimen hotlalle joten en heittänyt sit heittänyt sitä Lappi Areenan katolle. Joulupukin pajakylä oli mahtava ja se sai aikaseks itellenikin pientä joulumielen nostatusta. Brittejä ja aasialaisia oli kiitettävästi liikkeellä. Kaikilla oli hymy naamalla, enkä ihmettele yhtään. Itse henkilökohtaisesti tavalllaan vihaan joulua jonkin verran, en vaan yksinkertasesti tykkää siitä. Kaikki stressaa ruoanlaitosta ja lahjoista ja muista turhuuksista. Tässä viimesen neljän vuoden aikana pelkästään mun lähipiirissä on tapahtunu muutama yllättävä keskuudesta poistuminen joulun aikoihin, mikä on vuosi vuodelta vaikuttanut fiiliksiin jonkun verran. Viime kertaisesta on viikko aikaa, joten sinänsä tää reissu tuli ehkä parhaaseen mahdolliseen saumaan koska saa niin paljon muuta ajateltavaa. Nyt alan tarinoimaan.. Kuten matkakumppani mainitsi blogientryssään ja kuvistakin käy ilmi, etten ollut ehkä ollut mahdollisesti varautunut vaatteilla tähän reissuun. Sain tiistai-iltana ostettua vähän parempaa varustusta pisteleviin pakkasilmoihin. Mukaan tarttui lyhyen harkkinan jälkeen mm. pitkät kalsarit, takki ja talvikengät. Mun oli tarkotus ostaa joku lämmin kangastakki, mutta en sitte löytäny mitään kivaa. Samana iltana otettiin siis miittiä kahden paikallisen pokeriharjan kanssa. Tavattiin Sampo -niminen kaveri (Mii16) hotellimme aulabaarissa, jonka kanssa siirryimme hotellihuoneeseen naukkailemaan punssia. Mulla oli itellä jonkinlainen tarkoitus pelata loppuilta pokeria, nauttia muutama rentouttava olut siinä miitin aikana ja avata korkki kunnolla vasta kun ollaan Oulussa. Yllättävää sinänsä, että muutamaa tuntia myöhemmin oon liukumassa mahallaan jotain jäästä rakennettua baaritiskiä pitkin semmosessa "pre-bar" humalassa. Tempauksesta on myös kuva, joka löytyy Facebookista kummankin kuva-albumista. Toinen kavereista oli Jani, joka pelas viimekertasessa Pokeritähdessä. Kyseinen heppu on blogitellu Pokeritiedossa ja grindaillu ihan vitusti noita rakeraceja. Tunnetaa nikillä DVC Pokeritiedossa. Siinä sitte Sampo hoitaa herran taksilla hotlalle ja liittyy remmiin. Muutaman tunnin naukkailtiin ja juteltiin pokerista jne. Puol kahentoista tienoilla siirryttiin baariin, jonka nimeä en nyt muista. Empä muista oikeastaan juuri muuta kun sen meiän karaokedueton ja sen ku lennettii Eversti Parkerin kanssa pihalle sieltä. Ehkä jotain pieniä flashbackejä joistain kohdista. Elämäni ensimmäinen kerta ku poke ohjaa ulos baarista. No ei siinä mitään, ihan oikein perustein. Kiitoksia molemmille kundeille hauskasta illasta ja oli mukava tavata hiukan uusia tyyppejä nickejen takaa. Keskiviikkoaamu lähti liikkeelle pienessä jälkihumalassa, niin pienessä että en päässy sängystä aamiaiselle ja oltiin aika muusissa vielä check-outiin mentäessä. Kahentoista pintaan oli pakko heräillä ja pistää kamoja kasaan ja alottaa road trippi kohti seuraavaa spottii. Sovittiin edellisenä päivänä et Kordo voi vetää hirveet tinat, ni mä ajan sitte Rollosta Ouluun. Olotilasta huolimatta matka meni smoothisti pohjosen rauhallisilla metsäteillä ja päästiin kaikki ruumiinosat paikallaan kohteeseemme. Scandic Oulun hotellihuone oli tosi upee, se hotla oli muutenkin vähän aikaa sit rakennettu ja kaikki oli hienosti suunniteltu. Sijainti oli törkeen hyvä, siinä oli Stockat ja kävelykadut ihan hollilla. Chillailtiin muutama tunti hotellihuoneella ja Kordo valtasi kylpyammeen. Se vietti siellä joku kaks tuntia miniläppärin kanssa, ei luoja. Ite viihdyin 15min, taisi johtua kyllä jossain määrin siitä, että mulla oli aikamoinen tärinä ja vapina päällä kun en ollu syöny koko päivänä vielä mitään. Siinä muutaman tunnin hengaiua ja suihkunraikkaana valmistelimme lähtöä kohti Oulun Amarilloa, jossa miittasimme Pokerimission alkutaipaleelta asti mukana olleen Tommiuksen ja Juup3:n. Siinä leppoisissa tunnelmissa illastettiin muutama tunti ja juttua lensi. Oli mukava nähdä taas muutamia henkilöitä pelinikkejen takaa, ollaan kuitenkin jonkun verran IRC-kanavalla ja mesessäkin juteltu. Fish&chips huiviin Coronan kera ja krapulasta ei ollu enää tietoakaan. Siitä siirryttiin Kordon kanssa vielä Juup3:n luo muutamaksi tunniksi ja jatkettiin iltaa sielä. Onnistuttiin vielä paluumatkalla hotlalle eksymään Oulun keskustaan, josta about tunnin palelemisen jälkeen löysimme perille. Oli sormet niin huurteessa, ettei pystytty ees näppäilemään osoitetta kännykän GPS -sovellukseen. Uni tuli nopeesti silmään ja mukava ilta Oulussa oli vaihtumassa torstaiksi. Torstaiaamuna pääsimme klo 9 aikoihin hereille ja siirryimme aamiaiselle. Nukuin vielä tunnin verran ruokailun jälkeen kun Kordo meni taas vaihteeksi vaahtokylpyyn. Check-outtasimme itsemme ulos hotellista ja lähdimme ajamaan Kajaania kohti Rautamaksa-Kordon ollessa tällä kertaa ilmatyynyaluksemme kapteeni. GPS opasti meidät tällä kertaa hiukan eri kautta mestoille ja huomasimme että tästä kaupungistahan löytyy ihan hyvän kokoinen keskusta ja täällä on ihmisiäkin. No ei vais, kyllä täällä vois käydä paremminkin kattomassa paikkoja jos oltaisiin kauemmin kuin päivä, mutta huomenna matka jatkuu iltapäivällä kohti Sotkamoa ja mökkiä. Juteltiin tossa, että lähetään varmaan jo huomenna tai lauantaina ajamaan kohti Tamperetta. Fiiliksen mukaan mennään. Koitin pistää pientä yhteenvedon tynkää kehiin, lisää kuvamateriaalia on tulossa jossakin vaiheessa. Oon tosi väsynyt kirjoituksen viimeistely hetkellä, mutta tarkistan tän vielä läpi huomenna ja korjaan virheet jos löytyy. GH vaikenee mutta vain hetkeksi, ciaoo! ![]() ![]() Samppanen matkalla baariin. |
| Lue kommentit | Kirjoita kommentti |
|
Glue Pay - Reaaliaikainen verkkopankkitalletus Grinding Heaven Syyskuu 07, 2010, 16:39:58 |
|
Unibet - Tyrmää Amin Asikainen Grinding Heaven Syyskuu 07, 2010, 14:39:54 |
|
Ville Wahlbeck toinen WCOOP 2010 turnaussarjan High Roller -turnauksessa Toimitus Syyskuu 06, 2010, 16:23:38 |
|
24hPoker 500€ Daily Freeroll Grinding Heaven Syyskuu 06, 2010, 15:40:53 |
|
Miikka Anttonen Grinding Heaven Syyskuu 05, 2010, 18:28:53 |
|
Aki Pyysing Grinding Heaven Syyskuu 05, 2010, 18:27:43 |
|
24hPoker 30% rakeback + 100% talletusbonus 500€ asti Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:35:35 |
|
24hPoker Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:27:53 |
|
Betway 200% talletusbonus 750€ asti + 3 turnauslippua Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:26:08 |
|
Betway Grinding Heaven Elokuu 31, 2010, 11:24:38 |
Ongame VIP-sopimus
Pokeriverkko: Ongame Network
Ongame Network on yksi internetin suosituimmista nettipokeriverkoista, suosio johtunee
pitkälti pelaajia miellyttävästä 8x bonusjärjestelmästä sekä verkossa pelaavien pelaajien
tasosta. Tartu ainutlaatuiseen mahdollisuuteen saada VIP-sopimus Ongamen verkkoon!
:: Lue VIP-sopimus-esittely