:: POKERIHUONEET :: POKERIUUTISET :: RAKEBACK :: FREEROLLIT :: IRC-KANAVA

Matkalla kohti uusia tavoitteita

xx Vs: Grinding Heaven, lifebook ala Kordo & Samppanen
Marraskuu 08, 2009, 05:53:33 kirjoittanut Kordo

Matkalla kohti uusia tavoitteita

Alkaa oleen aika ärsyttävää kirjoittaa näitä brag post hehkutus entryja, mutta viimeinen kuukausi Grinding Heavenissa on ollut sellaista up swingia, että minkäs voit?

Reilu kolme kuukautta sitten, kun vielä haaveiltiin, mietittiin ja suunniteltiin GH:n perustamista asetettiin siinä samassa muutamia tärkeitä tavotteita perustamiselle.

1. Pokeri

Tavoitteenani oli löytää uusi pelimotivaatio. Olin pelannut yli kolme vuotta pokeria ilman yhtään tappiollista kuukautta ja silti pelimotivaationi on ollut jo pitkään hukassa. Nyt peli maistuu paremmalta kuin koskaan ja tulosta tulee. Marraskuun ensimmäisellä viikolla en ole pelannut ainuttakaan tappiollista sessiota ja olen pelannut kokonaisuudessa koko GH:n ajan hyvin. Vielä kun vaan jaksais pelata enemmän, mutta niin kuin sanontakin sanoo "Väkisin ei tule lasta eikä paskaa!".

2. Kuntoilu

Halusin päästä uudelleen samaan kuntoon, missä lopetin "aktiiviurani" urheilun parissa. Nyt olen tiputtanut 13kg kiloa vuodessa painoa ja asettamaani 65kg tavoitteeseen on enään 2kg matkaa. Tarkoitus olisi jatkaa samaa rataa, ehkä jopa koventaa reenausta, mutta jatkossa luultavasti syödä vähän enemmän.

3. Blogi

Tavoitteena oli pistää pystyyn blogi, jossa kerromme muille elämästämme ja tämän kautta motivaatio tavoitteita kohtaan säilyisi koko ajan yllä. Ainakin itsellä tämä on toiminut erittäin hyvin. Jos jotain puhuu, niin se myös pidetään!

4. Sivusto

Alunperin tarkoitus oli aktivoida vanhaa sivustoamme, mutta blogista saamamme erinomaisen palautteen johdosta sain yhtäkkiä idean, että avaisimme asialle kokonaan oman sivuston. Kaikki tapahtui yllättävän nopeasti ja saimme kaiken kuntoon alle kuukaudessa, sick!

5. Hauskanpito

Tämä oli oikeastaan ykköstavoitteemme. Jos multa tai Samppaselta kysytään, mikä on elämässä tärkeintä, niin molemmat vastaisivat yhdestä suusta "Olla onnellinen ja pitää hauskaa". Vietän tällä hetkellä ylivoimaisesti parasta aikaa elämässäni, teen mitä haluan, missä haluan, miten haluan ja kukaan ei voi sitä estää!

Tosta kun summaa nopeesti, niin kaikki asetetut tavoitteet on täytetty kolmessa kuukaudessa. On siis aika ruveta kehittelemään uusia haasteita ja tavoitteita. Listaan tähän alle nyt pari mitä tulee nopeesti mieleen.

- Ottaa shottia NL200 peleihin viimeistään tammikuussa.
- Tiputtaa painoa se viimeiset 2kg ja koventaa harjoittelua.
- Tavata uusia ihmisiä, matkustella mahdollisimman paljon, viettää edelleen parasta aikaa elämässä ja kertoa siitä teille mahdollisimman yksityiskohtaisesti.
- Tuottaa mielenkiintoista asiasisältöä sivustoillemme.

Tämän kuun lopussa olemme lähdössä mielenkiintoiselle työreissulle ja sieltä on luvassa paljon materiaalia lukijoillemme.

Täytyy vielä tähän loppuun mainita, että oon helvetin ylpee Samppasesta, joka on jaksanu tän kaiken fyysisen ja varsinkin henkisen rääkin, mitä oon löylyttäny koko kolme kuukautta. Äärimmäiset teot vaatii äärimmäistä omistautumista! Aion jatkossakin toimia henkilökohtaisena Obi-Wan Kenobina, niin kauan kunnes tavoitteet on saavutettu. Pitää muistaa, että ei oo mikään kauheen helppo tehtävä pudottaa kuudessa kuukaudessa 20 kiloa painoa ja nostaa itseluottamusta yms. juttuja 0 --> 100.

P.S. Ettei homma mee pelkäks hehkutteluks, niin pahin biitti on tällä hetkellä mun nilkka, joka ei kestä täysipainoista reenaamista ja juoksun oon joutunu jättään pois ohjelmasta!


Elämä on ihmisen parasta aikaa! Kordo & personal hieroja


Lue kommentit | Kirjoita kommentti

:: Uusimmat jutut

Glue Pay - Reaaliaikainen verkkopankkitalletus
Grinding Heaven
Syyskuu 07, 2010, 16:39:58
Unibet - Tyrmää Amin Asikainen
Grinding Heaven
Syyskuu 07, 2010, 14:39:54
Ville Wahlbeck toinen WCOOP 2010 turnaussarjan High Roller -turnauksessa
Toimitus
Syyskuu 06, 2010, 16:23:38
24hPoker 500€ Daily Freeroll
Grinding Heaven
Syyskuu 06, 2010, 15:40:53
Miikka Anttonen
Grinding Heaven
Syyskuu 05, 2010, 18:28:53
Aki Pyysing
Grinding Heaven
Syyskuu 05, 2010, 18:27:43
24hPoker 30% rakeback + 100% talletusbonus 500€ asti
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:35:35
24hPoker
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:27:53
Betway 200% talletusbonus 750€ asti + 3 turnauslippua
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:26:08
Betway
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:24:38

:: GH.com suosittelee

Ongame Network Ongame VIP-sopimus
Pokeriverkko: Ongame Network
Ongame Network on yksi internetin suosituimmista nettipokeriverkoista, suosio johtunee pitkälti pelaajia miellyttävästä 8x bonusjärjestelmästä sekä verkossa pelaavien pelaajien tasosta. Tartu ainutlaatuiseen mahdollisuuteen saada VIP-sopimus Ongamen verkkoon!
:: Lue VIP-sopimus-esittely