:: POKERIHUONEET :: POKERIUUTISET :: RAKEBACK :: FREEROLLIT :: IRC-KANAVA

Yeah, it's totally here!

xx Vs: Grinding Heaven, lifebook ala Kordo & Samppanen
Lokakuu 23, 2009, 21:44:16 kirjoittanut Samppanen

Yeah, it's totally here! (kirjoitettu 19.08.2009, 09:33:17)

Kordo on näköjään alottanut aamun tunteina raapustelun uuteen blogiimme, joten jäätävän avauspostauksen jälkeen on hyvä jatkaa omilla näkökulmilla. Näin alkuun kiitokset kiitoksista myös siihen yläpuolelle, jäbän ansiost tää kaikki on mahdollist!

Olin aikaisemmin harkinnut vakavasti muuttoa Tampereelle kun valmistun koulusta eikä vanhassa kotikaupungissa ollut enää juurikaan velvotteita. Elämänlaatukaan ei ehkä ollut parhaasta päästä, en tiennyt/tiedä mitä haluan opiskelujen jälkeen tehdä joten halusin lähteä toiseen kaupunkiin ja aloittaa puhtaalta pöydältä, etsien uusia tuttavuuksia ja haasteita samalla miettien mitä muuta elämältäni haluan. Vanhempien suhtautuminen muuttoon oli aluksi aika nihkeää, lähinnä sen takia ettei mulla ole tällä hetkellä minkäänlaista duunia, elän vaan rauhassa päivä kerrallaan nauttien elämästä ja uusista kokemuksista. Vakuuttelin heille, että ehdin myöhemminkin katsoa niitä duunipaikkoja, ne ei lopu ikinä.

Itsellä ajatus Grinding Heavenistä lähti pääosin siitä kun törmäsin Pokeritiedossa pari vuotta sitten blogiin, jossa hyvät turkulaiskaverukset lähtivät kuuluisalle matkalle, he pistivät Grinding Heavenin pystyyn Thaimaaseen ja elivät unelmaansa pitäen hauskaa, pelaten pokeria, kiertämällä maailman eri kolkissa kehittäen itseään monilla eri osa-alueilla.

Puhuimme Kordon kanssa Grinding Heavenin pystyttämisestä kun ilmoitin muuttavani Tampereelle kesän lopulla, ja tässä sitä nyt ollaan. Pelataan pokeria muutamia sessioita päivässä, puhutaan käsistä, seurataan toistemme peliä, musiikki pauhaa, kuntoillaan, katellaan sarjoja, juhlitaan, nauretaan, mietitään syvällisiä ja tärkeimpänä asiana, nautitaan elämästä. Tullaan tod. näk. jatkossa laittamaan kuvia ja kirjoittelemaan peleistä ja muista arkisista asioista aina kun niistä on kirjoitettavaa.

Jokainen päivä tänne muuton jälkeen on ollut erilainen ja jotkut asiat alkavat jo rutinoitua. Olen alkanut kuntoilla päivittäin, tavoitteena lähinnä painon pudotus ja hyvänolontunne minkä edellä mainittu saa aikaan. Poljen 4-5x viikossa 25km kuntopyörälenkkejä ja kun mahdollisuus on, käymme pelaamassa kerran viikossa sulkapalloa. 2½ viikon jälkeen tuloksetkin alkavat näkyä vaatteita pukiessa. Joten ihan hyvin ollaan edetty ja tästä mennään vielä eteenpäin. Ruokavaliota on paranneltu, syön kerran päivässä lämpimän safkan, 2-3 kertaa päivässä ruisleipää ja kasviksia.

Pokerinpeluun aloitin heti tänne muuton jälkeen, mulla oli aika "pitkä" tauko pelaamisesta koulun ja kesäduunien takia. Grindailen Ongamen verkossa micro-shortti-käteistä, alku on ollut aika kuoppainen ja olen jonkinmoisessa montussa, olen pelannut kaikinpuolin hyvää peliä mutta kuitenkin myös huonoa peliä ja paljon kehitettävää löytyy varsinkin oikeiden ratkaisujen tekemisessä. Oon varma että löydän sen voitollisen pelaamisen graalin maljan lähiaikoina, mutta kuten kaikki tietää varianssi on kovaa.

Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta päivää, viime kerrasta on hiukan aikaa ku oon näin helvetin aikasin hereillä..


Palataan taajuuksille, pelailkaa ja nauttikaa elämästä!  Pusu


Lainaus käyttäjältä: BigTonza Elokuu 22, 2009, 23:46:30
Good Job Guys!
Onnittelut Grinding Heavenistä ja nyt on taas yks syy seurailla Mission menoo. Hankkikaa tilaa lowstakes pojallekkin sinne johki komeroo, nii saatte kolmannen grinderin!


Vastaus:
Kiitoksia! Long time no see, hienoo et äijäki on löytäny takas tänne pitkäst aikaa, kyllä sä lukemista saat sen voin luvata. Voitais ottaa joskus joku viikonloppu miitti Gold Dustissa, tarjoon olusen.



Head office

Lue kommentit | Kirjoita kommentti

:: Uusimmat jutut

Glue Pay - Reaaliaikainen verkkopankkitalletus
Grinding Heaven
Syyskuu 07, 2010, 16:39:58
Unibet - Tyrmää Amin Asikainen
Grinding Heaven
Syyskuu 07, 2010, 14:39:54
Ville Wahlbeck toinen WCOOP 2010 turnaussarjan High Roller -turnauksessa
Toimitus
Syyskuu 06, 2010, 16:23:38
24hPoker 500€ Daily Freeroll
Grinding Heaven
Syyskuu 06, 2010, 15:40:53
Miikka Anttonen
Grinding Heaven
Syyskuu 05, 2010, 18:28:53
Aki Pyysing
Grinding Heaven
Syyskuu 05, 2010, 18:27:43
24hPoker 30% rakeback + 100% talletusbonus 500€ asti
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:35:35
24hPoker
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:27:53
Betway 200% talletusbonus 750€ asti + 3 turnauslippua
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:26:08
Betway
Grinding Heaven
Elokuu 31, 2010, 11:24:38

:: GH.com suosittelee

Ongame Network Ongame VIP-sopimus
Pokeriverkko: Ongame Network
Ongame Network on yksi internetin suosituimmista nettipokeriverkoista, suosio johtunee pitkälti pelaajia miellyttävästä 8x bonusjärjestelmästä sekä verkossa pelaavien pelaajien tasosta. Tartu ainutlaatuiseen mahdollisuuteen saada VIP-sopimus Ongamen verkkoon!
:: Lue VIP-sopimus-esittely